Hei,

Katsoimme vuoden takaista päivitystämme ja saimme huomata, että edelleen samoissa asioissa ollaan pandemian suhteen. Kyllä me jo niin toivoisimme tämän rauhoittuvan, varmaan kyllä moni muukin. Jouduimme perumaan muutaman suunnitellun koulutuksen etelään, mutta mukavampi lähteä reissuun kun se on varmasti turvallista.

On tähän vuoteen paljon myös uusia juttuja mahtunut. Ihanaa! Edellinen vuosi on ollutkin jotenkin niin synkän oloinen. Joulukuussa naapurimme Avainsuutari, päätti muuttaa liiketilansa lähelle Prismaa ja ehdotti meille hänenkin tilansa vuokrausta. Hetken siinä asiaa pohdittuamme, päätimme ottaa askeleen ja laajentaa hoitolaamme koko Koskikadun alakertaan! Samalla niin ihanaa ja pelottavaa. Edelleen olemme sitä mieltä, että tämä oli hyvä päätös. Saimme lisää henkilökuntatilaa, kaksi uutta hoitohuonetta ja hieman lisää säilytyspaikkoja. Samalla koko alakerta on nyt rauhoitettu meidän toiminnallemme!

Haemme myös laajenevaan hoitolaamme HIEROJAA! Ota yhteyttä rohkeasti!

Uusi puoli

Toinen uusi huoneemme

Meillä aloittaa myös uusi Kosmetologi/lähihoitaja Marjo! Sympaattinen ja tarkka Marjo on viimevuosina keskittynyt enemmän lähihoitajan hommiin, mutta nyt palo takaisin kosmetologin työhön on suuri. Marjo tulee tekemään hoitolassamme aluksi osa-aikaisena hommia, lähinnä iltojen ja lauantain merkeissä. Marjo tekee mm. jalkahoidot, kasvohoidot, käsihoidot, kestovärjäykset ja aromahieronta.

Uusi kosmetologi/lähihoitaja Marjo

Kosmetologimme Heidi on jäänyt nyt äitiyslomalle, ainakin hetkeksi. Ilmoittelemme kun Heidille on taas varattavissa aikoja, mutta tällä hetkellä Heidi nauttii ansaitusti äitiyslomasta ja valmistautuu vauvan tuloon.

Kosmetologimme Heidi on jäänyt äitiyslomalle.

Toivomme tästä vuodesta hieman tasaisempaa ja että pääsemme taas kouluttaumaan lisää!  Tervetuloa meille hakemaan hyvää oloa ja rauhaisaa mieltä <3

Kauneushoitola Lapin Kauneuden Tytöt