Heippa hei!

Pitkästä aikaa kirjoittelen tänne, jotenkin olen ollut nyt luvattoman laiska päivittämään! Noh, lomahan on tässä välissä pietetty 2vk ja sehän meni ihan siivillä! Olimme perheen kanssa Teneriffalla ja voi pojat oli ihanaa 😍 Polskimme altaassa koko porukka ja otimme aurinko energiaa talteen. Kävimme eläinpuistoissa ja tulivuorella ihailemassa maisemia. Ja nuorin poikani loi taas kerran uusia ystävyys suhteita, hän joka tutustuisi vaikka puupökkelön kanssa 😀 Ainoa miinus oli torakka, se ällö ja inhottava vipeltäjä, jonka ensimmäistä kertaa elämässäni tapasin. Hyi hyi hyi.

Ja tottakai, jottei työ kokonaan lomankaan aikana unohtunut oli pakko piipahtaa hotellin omassa SPAssa. Ja kokemus oli aivan ihana! Otin koko vartalo hieronnan ja express-kasvohoidon. Mennessä sisälle sain käydä vaihtamassa kylpytakkiin ja tossuihin, tilat olivat kauniit ja sopivasti valaistut, hoitajan otteet varmat ja erittäin osaavat. Kaiken kaikkiaan aivan täydellinen kokonaisuus!

Ja miten sitten koulu? No sehän menee ainakin tällähetkellä aikataulun mukaisesti. Olen kerännyt kohta 25op tälle keväälle ja voisi jopa sanoa, että olen niistä hyvin onnellinen!! Ruotsi meinaa “hieman” aiheuttaa ongelmia, sillä en päässyt kirjallisesta kokeesta ensimmäisellä läpi (jäi VAIN 4,5p läpi pääsystä..), mutta nyt on lisä tehtävät palautettu ja toivotaan että ne menevät läpi! Otin myös kesäksi yhden yliopiston kurssin kasvatus psygologiaa, josta pystyn keräämään vapaasti valittavat. Täytynee vain tunnustaa, etten ole edes aloittanut kurssia vielä.. mutta yhtä innoissani olen opiskeluista edelleen kuin aloittaessa koulua! Syksyä odotellessa. Harjoitteluni asettuu jonnekin lokakuulle, mutta siitä tiedotan sitten tarkemmin kun itsekkin tiedän enemmän.

Ja sitten mitä juttuja tietenkin yrityksellä! Työharjoittelija Saana tulee meille ensiviikon alussa 3.6 alkaen ja on meillä 3vk harjoittelemassa. Hän tekee käsihoitoja (20€) sekä kevyitä ehostuksia (15€). Toivotamme hänet lämpimästi tervetulleeksi! Myös ajanvarausjärjestelmämme on muuttumassa Phorest-nimiseen järjestelmään, joten älkää ihmetelkö jos varausvahvistuksia tippuilee kahteen kertaan! Yritämme hoitaa vaihdon mahdollisimman vähän aiheuttaen häiriötä. Minä eli Saara teen kesän 4 päiväistä työviikkoa, mutta en usko sen juurikaan vaikuttavan saataviin aikoihin sillä onhan opiskelunikin vienyt työaikaani jo alkuvuodesta. Heidi, Tanja ja Eeva ahkeroivat hoitolalla normaaliin tapaan 🙂

Kesä terkuin

Saara